Hinta

Tyyntä ja myrskyä Tikannokalla

Solver palvelut Oy, Inkeroinen 2012. Tyyntä ja myrskyä Tikannokalla kirjassa  on kertomuksia Pyhäjärven Tikansaaren kesämökin rakentamisesta ja elämästä noin kolmenkymmenen vuoden ajalta. "Rakensimme 1950-luvulla Pyhäjärven Isonselän äärille kesämökin vanhasta uutta -periaatteella, jota isäni veljessarja oli käyttänyt jo vuosikymmeniä aikaisemmin. Heidän talojensa kaikki rakennukset olivat peräisin Heittolasta, kuten meidänkin mökkimme ja aittamme alunperin. Kallioisen Tikansaaren eteläkärjessä sijaitsevan Tikannokan muistot alkoivat purkautua eräästä käsittelemättä jääneestä pelastusoperaatiosta, ja muisteluksia kertyi kaikkiaan viisikymmentä."

Pehmeäkantinen, 152 sivua.

 

Hinta 30 € postikuluineen  

© Markus Komu